Ruokailun päätyttyä nousemme seisomaan ja laitamme tuolit paikoilleen, odotamme hetken ja keittiöstä tulee tuolien kolinan kuullut sisar lukemaan loppurukoukset. Ruokia ja astioita lähdetään keräämään kukin puoleltaan kohti keittiön luukkua - hiukan tungosta syntyy ja onnistun taas astumaan jonkun varpaille ja melkein pudottamaan hilloastiat. Tavaroitten löydettyä paikkansa poistumme trapesasta, tehtyämme ensin ristinmerkin ikonien edessä kuten sisään tullessammekin. Kiitos onkin paikallaan. Olo on hyvä, ravittu ja kevyt. Ruokarukoukset, pöytien raivaus, vuoron odottaminen, muiden palveleminen ja hiljaisuus yhdessä - kaikki tämä on kuin lomaa kotielämään tottuneelle. Jaa, paitsi tuo muiden palveleminen pelaa kotonakin...

Mitäs nyt tekisin? Laituri houkuttaa, olen uinut vasta muutaman kerran, hiiri kun olen. Ensin on saatava vahvistusta ja ostettava kahviosta päivittäinen jäätelöni. Kuvittelen varmaan sen valmistavan minua kylmyyteen. Jään istumaan herkkuineni pihamaalle, jossa saan juttuseuraa, muutama turisti kyselee talon tavoista, puhuttelevat kunnioittavasti ja ovat kovin kohteliaita. Vaikka sanon olevani vain talkoolainen, saan jonkinlaisen nunnan statuksen ja se on joskus hämmentävää. Ei hätää, saan sentään kerrottua jotain ja ihmiset ovat kyllä mukavia (pieninä annoksina), mutta tällä kertaa en muista kartanon nimeä. Pariskunta joka sitä kysyy kulkee kepeillä ja sauvoilla ja jäätelön jälkeen juoksen pyyhettä hakemaan siepaten samalla oman luostariesitteeni josta lunttaan: Koskijärven hovi tietysti! Palaan pihalle ja ojennan esitteen heille, kun huonojalkaisena näyttävät kovin kehnoilta kiipeämään portaita kahvioon tai myymälään omaa hakemaan. Sinne he jäävät sitä lukemaan puun varjoon, minä otan suunnan kohti laituria.

Rantapolulla kököttää valkoinen kanisteri, ei siis ole asiaa uimaan vielä. Joku sisarista on mennyt rantaan ja laittanut merkin polulle. Odotellessani muistan, että pyykkini on unohtunut saunaan valumaan ja käyn ripustamassa ne ulos narulle. Pääskyset yhä narskuttavat,  niiden tähystyspaikkana toimiva antenni voimistaa äänen merkillisesti. Pesä on meidän ikkunamme - ja pyykkinarujen - yläpuolella ja siellä käy melkoinen vilske. Haen vielä puita saunalle, pata on laitettava tulelle neljän maissa että talkoolaiset saavat kylpeä tai ainakin huuhtoa päivän pölyt pois. Saunan lämmitän jos väki sitä toivoo. Tällä kertaa paikalla on vain uusia tai kiireisiä talkoolaisia, saunan lämmitys on mukavasti tullut minun osakseni ja nautin siitä kovasti kun ensin äkkäsin kuinka se kannattaa tehdä.



Saunalla olisi jonkinlainen pulsaattoripesukonekin, mutta minä olen pessyt pyykkini käsin, en ole jaksanut perehtyä koneen saloihin. Pukuhuoneessa on vielä eiliset pyyhkeeni tallella, huomaan olevani kolmen pyyhkeen loukussa ja päätän olla huolellisempi jatkossa. Kanisteri on kaikonnut polulta ja pääsen rantaan. Unohdan leikisti uimapukuni ja solahdan veteen juuri niin kuin on parasta, täällä ei kukaan katsele. Jos katselee niin omat silmänsähän vain siinä pilaa. Toisaalta on se vaara, että niemen takaa soutaa joku; kerran kävi niin mutta mies kääntyi kohteliaasti muuanne ja odotteli selkä uimareihin päin kunnes reitti oli selvä. Kaunista. Ja voihan aina joku sisarista tehdä asiaa rantaan ja silloin on  viittilöitävä itsensä ulos vedestä vaivihkaa, sisaretkin kääntävät selkänsä ja odottavat. Heillä on etuajo-oikeus rannassa ja uimasta on tultava pois reippaasti jos tulijalla on selvät uima-aikeet. Ensikertalaisena istuin myös laiturilla huolettomana kun äiti Kristoduli tuli sinne ja sanoi kauniisti, että nyt pitäisi poistua. Ups. Paras uintiaika on silloin kun sisaret ovat itse syömässä.

Uinnin  jälkeen on toimelias olo, kumma kyllä. Harhailen hetken kasvimaan liepeillä, mutta ketään ei näy, en halua käydä siunauksetta käsiksi tillipenkkiin. Täällä joskus toppuutellaan liiasta työnteosta ja se on hyvä. Uutta jäätelöäkään en voi hakea. Menen siis keljaani ja istun sängylle hetkeksi. Alakerrasta kuuluu ompelukoneen hurinaa, muuten on aivan hiljaista. Tarkistan tekstiviestit - ei mitään, onneksi. Puhelin on äänettömällä mutta tällä kertaa en pidä sitä kokonaan kiinni, kotona on melkoinen säpinä meneillään enkä osaa olla huolehtimatta kuten pitäisi. Laitankin kännykän kiinni nyt, otollinen hetki irrottautua kaikista murheista.

Päiväuni yllätti sittenkin, herään hetkeä ennen kahviaikaa ja ehdin lammen rannalle hyvin alkurukouksiin (joita ei päiväkahvilla kai aina lueta, riippuen siitä ketä on paikalla) ja jonotan itselleni kahvin sekä ihanan rahkapullan. Vaikka se on vehnää mutta elekää kertoko kelleen. Se on niin hyvää. Minusta on tullut rohkea tai hölmö: menen istumaan igumenian pöydän lähelle ja pian huomaan lörpötteleväni melko joutavia. Herra, pane suulleni vartija... Asiaakin tulee puhuttua, kiitos igumenia Marinan joka kyllä pitää talkoolaisen aisoissa. Kahvihetki on epämuodollinen ja leppoisa, kukin istuu missä tykkää, ulkona kun ollaan. Täällä tulee muistettua ristinmerkkikin aina, kahvin lopuksi kiitän ja laitan astiat paikoilleen.
Menen vaihtamaan saappaat jalkaan ja lähden kasvimaalle.

*** jatkuu***