Vietimme muutaman päivän Valamon luostarissa lataamassa akkuja ja kokemassa jännittäviä hetkiä. Laitan perjantaina blogiini kuvia pääjännityksen aiheesta...
Matkalla meinasi käydä huonosti, Mies nukahti rattiin ja ajauduimme kohti vastaantulijoita. Enkeli se puuttui asiaan taas minun nopean refleksini muodossa. Koko juttu oli hiukan mystinen. Toivon ettei noille tuntemattomille kuskeille jäänyt traumoja, mutta ainakin säikähdyksen saivat.

1614905.jpg
Pieni puunhalaaja kuusikujalla
1614906.jpg
Ukkospilviä valamolaisittain
1614908.jpg
Pojat saivat kirpparilta sateenvarjot ja niistä riitti riemua. Kas kun kotona maalla vaan kastutaan, ei meillä tuollaisia hienouksia ole käytössä...
1614909.jpg
Oli ihanaa päästä kirkkoon aivan yksin.
Kävimme tervehtimässä Ystävää lapsineen, tässä istuessani muistelen heitä ja mielessäni toivon kaikkea hyvää... Ihmeellistä miten jotkut ihmiset - ja lapset varsinkin! - asettuvat sydämeen heti ensitapaamisella.

Nyt alkaa oikea Loma, meillä ei ole muita aikatauluja kuin roskisauton käynti. Ihmeellistä, että sairaalareissut ja kauppassakäynnit eivät ole pois mistään, voimme kulkea vapaasti ja jopa rakentaminen jatkuu jaksamisen ehdoilla. Milloin viimeksi meillä ei ole ollut Aikatauluja? Olisikohan kuusi vuotta sitten? Jos ei lasketa sitä kun muutettiin uuteen kotiin ja lepäsimme vuoden - siinäkin oli se tunne, että pian on pakko alkaa jaksaa taas kun niin paljon oli kesken. Viimeinen viikko ennen matkaa oli töitä, töitä, töitä. Ei ihme, että Mies sairastui ja nukkuikin luostarin rauhassa kuumettaan pois.