Kello 2 heräsin vihlontaan ja vain kuorsaava miesväestö samassa huoneessa esti minua ulisemasta ääneen. Hiivin ympäri taloa porkkana korvassa.

Metsästän ajankulukseni lapsuusmuistoja.  Kun olin 4v meillä oli olohuoneessa punaiset samettiverhot ovessa. Kaikki muu oli sellaista korutonta, ajan hengen mukaista. Olikohan äiti haaveillut niistä verhoista pitkään? En muista nähneni niitä enää seuraavassa asunnossa.
Meillä oli lyhyen aikaa alivuokralaisena joku linnakundi. Äiti piilotti veitset.
Siskon kanssa laitettiin sängyt vierekkäin ja vuorotellen piirrettiin toistemme tukkaan spiraalia ennen nukahtamista. Tekstarit toimii nykyään jotenkin sen korvikkeena? Laulettiin iskelmävihkoista ja leikittiin missikisoja ja euroviisuja.
Meidän huoneen värit oli oranssi, keltainen, punainen ja turkoosi, isoja väripintoja ja lastulevyä, isän tekemiä huonekaluja.

1100397.jpg1100398.jpg

Toisella siskolla oli muodin mukaisesti peruukki. Sain näköjään kokeilla sitä. Voi mitkä rimppakintut!
Tuo lienee isoveljien kitara. Veljillä oli myös yönsininen Anglia, joka kimalteli sadepisaroista katulampun alla.
Kun yksi sisko tuli mielisairaalasta/parantolasta kotiin, sain hänen vanhan kulahtaneen harmaan pehmokissansa.
Siskon kanssa ommeltiin barbin vaatteita vaatehuoneessa (sinisestä myssynvuorista sai upean silkkihameen!) ja päästin kamalan kananmunapierun. Onkohan se lapsuuteni hauskin muisto. Ainakin haisevin.
Äiti varmaankin opetti minulle iltarukouksen? Kuka muu se ois voinut olla?
Äiti oli mestariviheltäjä. Itävallan kyläpääskynen.
Istuin paljon lapsuuttani höyläpenkin kyljessä isin työhuoneella. Kutterinpuru on minusta vieläkin ihanaa. Se höyläpenkki on nyt meillä, olen siitä onnellinen.

Mutta milloin aika alkaa kullata muistot? Sitä odotellessa kuljen porkkana korvassa.