Aiheena tällä viikolla Valinnan Vaikeus. Mietin pääni puhki mitä valintoja joudun tekemään päivittäin ja niitähän kertyi. Kaikki valinnat eivät tietysti ole vaikeita, vastuun kantaminen valinnoistaan voipi ollakin.

Jossakin hyvässä ortokirjassa sanottiin, että nöyryys (taas se!) ja minän kieltäminen alkaa valintojen tiedostamisesta. Otanko yhden kupin kahvia, vai valitsenko vielä toisenkin. Käännynkö katsomaan yllättävän äänen suuntaan. Soitanko bussissa kelloa hyvissä ajoin (=hätäisesti liian aikaisin) vai annanko ajan kulua ja soitan juuri sopivalla kohdalla. Katsonko vastaantulijaa vai käännänkö katseeni pois. Luenko lööpin.

Olen uskonut pitkään (taidan uskoa vieläkin), että jokainen tekee juuri sitä ja sen minkä kokee tärkeimmäksi sillä hetkellä. Tarkoitan tässä nyt jotain tiedostamatonta. Jos päättää sulkea korvansa lapsen leikkimispyynnöiltä ja löhöää sohvalla lenkkimakkarat korvissa niin pitää itseään ja omaa mukavuuttaan tärkeänä sillä hetkellä, vaikkei se oikein ja rakentavaa olisikaan. Minulle tuo "tärkein" on melkoinen kompastuslohkare. Siksi touhuan lähes koko ajan. Olen hyvin ankara itselleni ja vältän marttyyri-ilmeen vain harjoittelemalla vakaata naamaa peilin edessä... Tiskit ja pyykit ja polttopuiden kantaminen ovat minun arkeni tärkeitä. Tärkeä on myös lapanen jota olen kutomassa ja hyvä kirja, kupillinen kofeiinitonta kahvia, halaaminen ja pusuttelu. Odotan ensimmäistä aamua terassin portailla, lintujen laulua ja aamukahvia siinä kuulaassa lupaavassa hiljaisuudessa. Se on hyvin tärkeää. Ja joutsenet! Lauantaiaamuna yksi joutsen tööttäili  itsensä talomme yli kohti kuusikkoa, mihin lie mennyt, ei siellä vettä ainakaan ole. Sillä hetkellä valitsin silmien sulkemisen, korvien avaamisen, seisahduin matkakassi kädessä portaalla kesken juoksuaskelen ja nautin.

Valinta on hetkessä eläminen, se kuuluisa carpe diem. Onko se vaikeaa, vai tuleeko vaikeus vain silloin kun valittavana on jotain täysin hyödytöntä ja hömppää. Tai kenkiä.