Illalla oli upea auringonlasku, sain porukoista kyllikseni ja menin ulos portaille katselemaan sitä kissan kanssa. Ajattelin, että minähän olen tehnyt tarpeeksi, selkäni takana talossa neljä lasta ja niitten isät (älkää kysykö mitään...) joten voisin vaan kerätä helmani ja lähteä tarpomaan kohti auringonlaskua. Ihan tosissani.

Sitten oivalsin, että pitäisi ensin kiertää järvi eteläkautta ja aurinko ehtisi kadota siihen mennessä kun olisin vastarannalla jatkamassa matkaa. Kun ei ole venettä.

Toiseksi keksin hauskan leikin. Tuijotin niitä oranssia ja keltaisia värejä, ja yhtäkkiä käänsin katseeni kaakkoon missä oli jo hehkuvaa yönsineä -  ja silmät, ne meni ihan sekaisin! Tein sen monta kertaa.

Vielä tajusin, ettei Suomen oloissa kukaan yksinäinen lehmipoika lähtisi ratsastamaan kohti auringonlaskua, koska siellähän on Ruotsi. Suomen erämaat ja preeriat löytyy idästä, ja miltä se sitten kuulostaisi? Että nousisi aamulla niin anivarhain ratsastamaan kohti auringonnousua, ettei sillä olisi edes silminnäkijöitä. Amerikkalaista höpötystä koko auringonlaskuun ratsastaminen.