Olen tehnyt uuden vuoden päätöksen ja toiminut sen eteen. Olen pakannut hätälaukun. Otan sukset alleni (kuvaannollisesti, en nimittäin osaa hiihtää) ja pienimmät lapset mukaani jos täällä vielä joku käyttäytyy huonosti. En jaksa enää väkivaltaisia puheita, äänekkäitä riitoja, turhaa suunsoittoa, rumakäytöksisiä naapureita enkä kotiväen ylikiehuntaa. En halua elää tupakanhajussa enkä halua lähelleni juopuneita ihmisiä. Todellista väkivallan pelkoa meillä ei ole, mutta puheetkin jo riittävät. Minä lähden ja tulen takaisin vasta kun väki on kunnolla. Olen pakannut kaiken tarvittavan muutaman päivän varalle ja pakosuunnitelma on tehty. Olen riittävän kauan poissa ja kun tulen takaisin on elämän oltava erilaista. Käteistä rahaa ei vain ole, mutta eiköhän sekin järjesty. En halua tällaista elämää, en halua olla omassa kotonani kuin vieraisilla. En halua, että minun pitää vain jaksaa ja sovitella. Haluan että kun minulle riittää niin olen vapaa lähtemään ilman valmisteluja. Ehkä jo pelkkä laukun pakkaaminen auttaa minua.

Väkivalta ja ahdistus eivät kuulu elämään. Sitä ei tarvitse sietää ja jaksaa. Kaikkien täytyy kunnioittaa toisten sielunrauhaa. Olen väsynyt ihmisten riitoihin ja lasten pahaan mieleen. Naapurit tulevat uudeksivuodeksi mökille, siitäköhän se riemu sitten ratkeaa. Rukoilkaa minulle kestävyyttä ja anteeksiantoa. Vielä on muutama päivä kutakuinkin rauhallista. Olen silti hyvin, hyvin uupunut ja varpaillani.