Naamakipu herätti kesken jännittävän unen, purin taas hammasta yhteen. Taivas vaalenee, heitän huiviin kupin kofeiinitonta ja tunnustelen tätä keskiviikkopäivää, joka nyt laupiaasti oikaisee itsensä esille niinkuin Ouroboros olisi päästänyt vihdoin irti hännästään. Useat päivät ovat juuri sen kaltaisia, päättömiä hännättömiä ja melkein sihiseviä (olen kuunnellut Potteria, Salaisuuksien kammiota näköjään liikaa) ja jos pelkäisin käärmeitä niin kylläpä iljettäisi.

Luin illalla Hannele Huovin runoja, Waltarin Valtakunnan salaisuutta ja Reko ja Tiina Lundánin kirjaa Viikkoja, kuukausia, jonka vihdoin sain kirjastosta. Kirjallisen sekamelskan viimeisteli äänikirja, jonka siivittämänä nukahdin jälleen levottomiin uniini.

Tänään aion olla ahkera (kuten aina) ja toimittaa Vaikka Mitä asioita kylillä. Rahapäivän ratoksi käymme kahvillakin Maalaisvakassa. Yritän löytää tumman vihreää tai violettia villalankaa isoäidin neliöiden seuraksi (olen muuten uuden addiktion vallassa - en olisi uskonut että lankojen päättely olisi niin kiehtovaa!!) ja yhden sukkalangankin soisin löytäväni. Nunna Mikaela antoi minulle sukat viime kesänä ja ajattelin kutaista hänelle yhdet takaisin. Pääsevät kiertoon sitten nekin.

Eilen sahasin akanthuksen sisäkiemuroita kokeeksi, se oli helpompaa kuin luulin. Ohuella terällä työskentelee juohevasti, mutta katkaisin niitä kaksi.

Ajattelen karkaavani Helsinkiin tuotapikaa, Kulttuurien museossa on näyttely Rajantakaista Karjalaa.
Uspenskiin olisi myös asiaa enkä panisi pahakseni käyntiä Sommelon Pukkisaaressakaan. 

Aatos tyrehtyy, lapset alkavat heräillä kouluihinsa, kissat päivystävät oven kahta puolen (toiset unohtuivat yöksi ulos) ja naamaa kivistää edelleen. Huraa uusi päivä.
******
1448397.jpg

Ollapa kissa, tehdäpä näin.