Hukkasin lapseni huvipuistoon, ajelin panssarivaunulla (???) vuoristoradalla, meidän uusi hieno lato (jota ei oikeasti ole) romahti pieniksi lastuisi, talon hirsiseinät pullistuivat omituisesti ja vaativat tukemista. Onkohan meneillään joku vakavastiotettava prosessi, jota en vaan huomaa? Jospa mä tarttisin apua johonkin, joka muhii tuolla takaraivossa?
Onhan tässä ollut kaikenlaista, mutta... ei, en jaksa lähteä nyt setvimään mitään sotkuja. Nuo unet tuntuu riittävän terapiaksi.

Tänään heittelen loput halkokuutiot pinoihin, vähän elämää rintarankaan. Aurinko on kaunis, kurkiparvia näkyi jo kolme aamulla - valtavia!! - ja päivä aukee edessä tyhjänä kuin taivaanranta, joten mikäs tässä elellessä. Viime yönä valvoin kuuta katsellen pari tuntia, tähtiä ja planeettojakin oli, en viitsinyt herättää Miestä kun se kuorsasi niin nätisti. Varjot oli ihmeen teräviä ja tavalliset tavarat pihalla sai ihan outoja muotoja.

Päässä soi runon alku:

Merenneito marketissa
Suolaa palmikkoaan salaa

Ajattelen, että sen pyrstö on piilossa peiton alla, se istuu siis pyörätuolissa. Omituista. Vielä omituisempaa on  se, että heti herättyäni alkoi soida päässä kuin tyhjästä se KAMALA "On lähtenyt mun madmuasel", joka lienee hirveimpiä suomivollotuksia ikänään. Kuka sen edes esittää, mahtaa olla joku karitapio tms. Aargh.