Tuli tekstari: "Voisitte tulla käymään ennen kuin lähden."

Kyseessä ei ole mikään mukava kesämatka eikä edes pakollinen sukulointi, ei koulutus, ei armeija. Tämä aikoo lähteä lopullisesti, oman käden kautta. Syksyllä kuulemma, syyskuussa. Mitä voisin tehdä nyt, eihän järkipuhe auta, ei vetoaminen perheeseen, ei mikään - kaikkea olen jo kokeillutkin. Puhelimessa on vaikea muutenkin sanoa mitään, lähelle ei pääse ennen kuin on kenties jo myöhäistä. Aikuinen ihminen tekee miten tahtoo, ei kuuntele ketään jos on niin paha olla. Lääkärikäyntien jälkeen tilanne aina pahenee. Lääkitystä vaan korjataan, muuta apua ei tunnu saavan. Elämässä "ei ole mitään", vaikka olisikin, aikuiset lapset, kavereita, koirat, luonto, kirjallisuus, maailma, kesäyöt. Mutta se on ei-mitään.

Olen kuulemma niin vahva, sanoi. Minulle voi kertoa, minä kestän.