Olen selaillut blogeja ja miettinyt josko minulla on mitään sanottavaa tänä aamuna. Löysin tällaisen jutun yhdestä blogista ja tunnustan auliisti, etten lukenut koko artikkelia koska se sisälti liian pitkiä lauseita. Nikean metropoliitta Johannekselta lainaus tässä kuitenkin:

"Bysantin luottomiestä tapaamassa"

Ortodoksina ei sellaiseen kysymykseen kuin "mihin uskotte?" oikeastaan saisi tai voisi edes vastata, painottaa arkkipiispa Johannes, mutta vastaa kuitenkin, kun sitä häneltä kysytään. "Minun uskoni on kirkon usko. Ei meillä voida katsoa luonnolliseksi, että olisi joitakin yksityisiä ajatuksia. Kirkon usko on paljon suurempi ja syvempi asia, kuin kukaan yksityinen ihminen voi ihmisenä ymmärtää."

Ortodoksisuus edustaa alkuperäistä, jakamattoman kirkon, perintöä. "Ortodoksisuus merkitsee oikeaa uskoa, sitähän sana tarkoittaa", muistuttaa arkkipiispa Johannes. Luterilaisen silmissä ortodoksiset tavat ilmentyvät usein mystiikkana, ristinmerkkeinä ja suitsukkeina. Ortodoksi ei itse pyri selvittämään, miksi jokin asia on niinkuin se on -hänelle usko merkitsee elämäntapaa ja syvää tunnetta: yhteyttä.

Jos jaksan joskus niin luen kokonaan. Artikkelissa käytettiin muuten taas läntistä sanaa "pyhimys" "pyhän" tai "pyhittäjän" sijasta, seikka joka harmittaa. Voi näitä. Sehän on aivan eri asia.