Juon toisen kupillisen teetä ja yritän kirjoittaa niin ettei näppis kolise. Väki makaa peitoissaan, kello on soimassa kahdeksalta, lähdetään kirkkoon ja samalla viedään kasseja vaatekeräykseen. Haetaan tytär siskoltaan, viedään joululahjoja. Ja epäsunnuntaimaisesti aiotaan käydä Prismassa käyttämässä saamamme lahjakortit. Oikeastaan ei pitäisi, mutta lapset eivät pääse muutoin reissulle mukaan ja siinä jää monta tarvetavaraa äidin mitta-arvailujen armoille. Tullessa koukataan lähteen kautta kanisterin kanssa. Raanavesi on yhä täyttä rautaa meillä, kaikesta siitä kalkista ym. huolimatta. Ei se ihan oluen väristä enää ole. Laihan teen väristä kylläkin.

Siinäpä ohjelmaa sunnuntaiksi. Kunhan herään, sitten kun saan nukahdettua. Sängyssä se ei onnistu, koneella olo edistää väsymistä kyllä. Olen toistamiseen hereillä tänä yönä. Eikö tämä ikinä lopu.

Sain joulukorttien kirjoittamisesta jännetupen kiivastumaan, nyt on käsi paketissa. En yleensä kirjoita mitään käsin juuri sen vuoksi. Täytyy säästää kättä piirtämiseen. Tietsikan käsitukikin on edelleen korjaamatta, tuen kättä miten milloinkin. Telkkarissa oli hyvä vihje, parittomista sukista voi tehdä uusiorannetuen!

Mies nauraa unissaan! Kerran se nauroi ja heräsi, oli nähnyt unen, jossa suklaarasian päällä luki hienosti fazer-tyyliin että "Panovieras". Sen olisi vienyt kai jonnekin kylään emännälle. (Taas se nauraa!!!)

Menen lukemaan Frangén&Meriläisen kirjaa "Nollasta ykköseksi". Se on hauska ja sopivasti uuvuttava - lukea nyt kuinka oli silloin kun lapsi oli vielä vauva!