torstai, 12. kesäkuu 2008
Sattumalta tuli mieleen...
Matkustin bussilla Käpylään ruuhka-aikaan ja istuin invapaikalle (niitä oli jo silloin, tai ainakin mielsin sen vanhus/invapaikaksi, silti istuin) jolloin edessäni oleva rähjäinen vanha mies kääntyi minuun päin vanhaa viinaa huuruten ja kysyi olenko invalidi. Minä siihen että en ole mutta en jaksa seisoa kun olen ihan poikki. Tässä vaiheessa jo kansa kääntyi vaivihkaa katsomaan minua - mikä kumma maalaistollo juttelee puliukolle paikallisliikenteessä? Miehellä oli tukevan lemun lisäksi leimanaan kurttuisiin kasvoihin kuulakärkikynällä piirrelty kartasto - siltä se näytti, pikaisesti sutatulta metrokartalta - ja pistävän tunkkaiset vaatteet. Katse oli kirkas. Hän kysyi miksi olen väsynyt ja mistä olen tulossa. Ja sitten mistä päin Jyväskylää olen ja tunnenko Keljon aluetta. Ja että tunnenko sieltä ketään Koluja. Että olenko koskaan tavannut Onervaa. Ja että hän oli niin rakastunut kerran Onervaan. Ja että kylläpä minä olen äitini näköinen.
Sitten hän näytti lompakostaan valokuvia, katselimme niitä päätepysäkillä ja hän itki. Lapsiaan, joihin ei enää voinut pitää yhteyttä. Myös siitä ilosta, että oli tavannut ihanan Onervan tyttären. Ja että tämä tytär puhui hänelle kuin ihmiselle, Helsingissä.
Tässä eräs yöllinen kuva vuodelta yks ja kaks.
Kommentit