Eilen illalla oli merkillinen usva ulkona, koko pelto maidonvalkoisena ja kuu paistoi siellä jossain takana, niin kaunista! Koko päivä meni töitä tehdessä, tänään jatkuu alakerran huoneiden vaihdolla- ei kirkkomatkaa tänä sunnuntaina. Muistan kun äiti kerran kysyi onko meidän pakko käydä siellä. Minä ihan hölmistyin. Ei pakko, tosiaankaan. Käymme koska haluamme ja se antaa meille iloa ja voimia. Ei sitä kukaan laske käymmekö vai emme. Jos ei lueta niitä, jotka kyselevät Valo Ilmarin perään aina kun meitä ei ole näkynyt :-) Meidät kyllä noteerataan poissaoleviksi ja ilahdutaan kun tulemme palvelukseen, ei sen kummempaa. Se on meidän kirkkoperheemme, kirkkokotimme.

Luin äsken hellaa lämmittäessäni Arkkimadriitta Sofronin kirjaa Rukous (se oli Valamon kirjakerhon tämän kuukauden kirja). Olen päässyt vasta muutaman sivun, luen niitä uudestaan ja uudestaan, koska jokainen lause koskettaa. Tätä kirjaapa ei riennetä läpi.

"Jopa jumalallisen Hengen pieni hipaisu merkitsee meille suurempaa kunniaa kuin koko elämä kaikkineen ilman Jumalaa."

Siinäpä päivän ajatus.

Kuuntelen Helga nattia, laitan uuniin puita ja valmistaudun raahaamaan kaikki alakerran tekstiilit ulos siksi aikaa kun tavarat vaihtavat paikkaa. Niille onkin sitten yllätys valmiina kun tulevat sisälle! Hei missä peti on? Missä vaatehylly? Mikä ihmeen kaappi tämä on hei???

Kissa syö pahvilaatikkoa yläkerrassa, siitä kuuluu melkoinen rätinä. Kaheli kissa, pahvinrakastaja.

1151831.jpg

Miehet ja Saalis. Tästä voi joulu alkaa!