Ihastuttavaa, tietoliikenne teki päätöksen puolestani tökkäilemällä pari tuntia. Jäi novelli kirjoittamatta ja hyvä niin. Minun pitää kai hommata anonyymiblogi kuten Tytär - ei tähän voi kaikkea kirjoittaakaan.
Kuuntelen sen sijaan Jacqueline Du Pre´n loistavia esityksiä ja mietin, mitä ihminen tekee voimien vähetessä. Voiko elää vain, edelleen? Istuin tänään ja katselin käsiäni, kun yhtäkkiä rystysessä aukesi puolen sentin mittainen haava ja siitä pirahti reilu pisara verta, silmieni edessä, ilman minkään sattumatta.

Mutta Elgar, se auttaa kestämään. Sain vihdoin kuunneltua ja katsottua koko sarjan läpi, lämmitän pikku-uunia ja ihmettelen. Luin Linn Ullmanin kirjan Siunattu lapsi, oikeastaan revin, raastoin ja syöksyin siihen yön tunteina kun uni kaikkosi kolmen aikaan. Mietin, olenko minäkin syyllinen jonkun kuolemaan, kuinka moneen jos olen?

Katsokaapa mitä tapahtuu kun instrumentit vaihtavat paikkaa!