Kasvimaa on pukannut uutta rikkaa ja tartun toimeen, luostarin puutarhassa kuuluu klik klik ja surrur kun vierailijat kuvaavat meitä. Monet hymyilevät ja tahtoisivat varmasti jutella, kysyä jotain, mutta painan pääni ja keskityn työhön. En oikein osaa nyt suhtautua. Vaikutan varmaan ujolta nunnalta (melkein kuulen heidän ajatuksensa).
Iltapäivällä jaloittelen pari kertaa, teen asiaa keljaan liikunnan merkeissä, haen lisää juotavaa. Jotain tulee juteltuakin harvakseltaan toisen kitkijän kanssa. Hyvä ja levollinen olo jatkuu, mietin omia asioitani, kerran pesen käteni ja käyn viemässä tuohuksen kirkkoon iltaa varten - sinne voi mennä kun paikalla ei ole ketään, jos on oikeasti asiaa. Luen Jeesuksen rukousta työskennellessäni, juttelen sammakolle, joka majoittuu juomapulloni viileälle kyljelle, puhuttelen perhosta joka ei lennä pois kädeltäni millään ennen kuin on saanut siipensä kuiviksi, neljältä menen saunaan virittämään tulta padan alle ja samalla haastelen pikku myyrän kanssa. Se juoksee taas saman lenkin ja kurkkii kiiltävillä pikkusilmillään.

Sisaret ovat kerrassaan ihania. Täällä aistii rukouksellisuuden ja pyhyyden, vaikka luostarielämä ei helppoa olekaan, ei varmasti. Se on silti hyvä osa - "hyvän osan valineet" nämä Mariat, minä marttapoloinen maailmassa koetan kilvoitella minkä jaksan. Kun sairastuttuani huomasin saaneeni väärät lääkkeet, sisaret hakivat minulle uudet Heinävedeltä saakka vaikka se on kaukana - hyvä niin, sillä vyöruusu ehti jo silmän ylle niillä tehottomilla lääkkeillä jotka olin mukaani saanut kotiapteekista. Muutaman tunnin katselin maailmaa silmäpuolena ja ajattelin, että voihan toki näinkin elää. Olin asennoitunut siihen, että teen työtä ja rukoilen, sillä tämän sairauden kanssa eläminen on opettanut kärsivällisyyttä kahdeksan vuoden ajan. Uusien lääkkeiden avulla tauti tokeni ja hidastui. Minulla oli jonkin aikaa spitaalinen olo, kun jotkut selvästi epäilivät minun kantavan tarttuvaa tautia. Se oli harmillisempaa kuin itse tauti. Minun oma pikku ruusuniko tarttuisi muihin - ehei. Päinvastoin minä saan ruusun kun lapsilla on yskänrokko huulessa. Näin se toimii.

***

Ruoka-aikaa kohden tahti alkaa hidastua jo luonnostaan. Puoli kuudeksi olen vaihtanut siistit vaatteet, pessyt käpälät ja hankkiutunut trapesan eteiseen. Kello soi, ristinmerkki, ruokarukous ja tuttuun tapaan hyvää ruokaa ja ruokarauha. Juttelemme hiljakseen niitä näitä. Loppurukouksen jälkeen pöydän tyhjennettyämme menen suoraan kirkkoon, jossa tuohukseni on jo sytytetty, asetun paikalleni ovensuuhun ja hiljennän mieleni. Olen huolehtinut saunan padasta ja kiukaankin olen viritellyt, arvioni mukaan ehtoopalveluksen jälkeen ehtii lisätä puita niin saa peräti löylyt, jonkinmoiset. Joskus olen laittanut saunan alulle palveluksen alussa, mutta kiiruhtanut kirkkoon kuulemaan luomispsalmia, sitä kauneinta.

Palveluksen jälkeen haen siunauksen igumenialta ja jään vielä istumaan kunnes kirkko on tyhjä, toimitan omia asioitani hiukan ja keventynein mielin käyn saunalle, joka on tietysti hiipunut minun hajamielisen takia. Uutta tulta ja kapulaa pesään, kyllä se siitä. Kiireisimmät saavat tyytyä hienoisiin henkosiin, lisäävät puita vielä jos tahtovat. Peseydyn itse ilman löylyä. Keljassa odottaa kahvi ja keksi. En ota iltaruualta mitään mukaani kuten saisi tai pitäisi, minulla on omat eväät - täällä ei ole iltapalaa erikseen joten siihen on hyvä varautua tavalla tai toisella. Talkooaikanani en muista kuitenkaan syödä jääkaapista sinne hankkimaani juustoa ja riisikakutkin menevät vieraille - juon vain kahvia, puputan keksiä ja olen kylläinen. Varsinainen iltapalani koostuu kuivatuista mansikoista ja taateleista. Päälle vielä fenkolinsiemeniä, niin ei ala massussa kiertää kovin paljoa.

Menen ulos tassuttelemaan hetkeksi, juttelen isä Hermanin kanssa, näen rannasta palaavia talkoolaisia, joitakin turisteja kulkee hiljakseen koivukujaa. Haen käsityön ja istun katoksen alle virkkaamaan tyttären häähuivia. Kirjoitan postikortin ja päiväkirjaa, haistelen kesän tuoksuja, kuuntelen hiljaisuutta.
Kello yhdeksältä pihaan ajaa suuri moottoripyörä selässään venäläinen pariskunta, joka osaa englantia vain "thank you" ja "no worry" - joudun soittamaan kansliaan äiti igumenialle mitä näille tehdään - miehellä on papinpitkä parta enkä ole varma onko heitä odotettu tänne vai ovatko tavallisia turisteja. Majoitustilaa ei löydy, puhun heille suomea ja levittelen käsiäni, piirrät vihkooni nopean luonnoksen ristisaatosta ja viittilöin portille, he jatkavat matkaa kansainvälisillä käsimerkeillä höystettynä. Sen verran ymmärrän venäjää, että tunnistan miehen puheesta sanat kirkko, pyhä, Herra ja muuta sellaista- tästä syystä epäilin häntä tovin pappisvieraaksi - mutta kai pappi osaisi englantia?

1750546.jpg

Uniaika lähestyy, keljassa luen iltarukoukset ja otan iltarohdot, painan pään tyynyyn ja tarkistan viestit kännykästä. "Hyvää yötä rakas" lukee siellä - hyvää yötä rakkaat siellä kotona myös.