Joulurauhan toivotus teille kaikille. Istun tässä ainoana hereillä, uunia polttelen, kahvia juon. Tortut on tehty, kinkkukin paistettu, yksi ylimääräinen appelsiinikakku ja joululeipäkin löysivät tiensä uuniin. Kissa sai juuri hiiren sisältä, niin on sekin muonituspuoli hoidossa. Teimme itse kaikki laatikot ensimmäistä kertaa. Nyt olen piilottanut kutimeni ja virkkuuni, pidän lomaa. Eilen illalla meinasin heittää torttutaikinan seinään, mutta nuorempi Tytär pelasti hankkeen ja minä menin vällyjen alle nukkumaan. Mies viimeisteli kinkku- ja torttuosaston minun nukkuessani, nuoret kävivät vielä puolenyön jälkeen kävelyllä parin kilometrin päässä katsomassa onko muuntajakoppi poksahtanut. Sähkökatkoja oli kuulemma monia. Joskus yhden maissa Mies tuli otsalampun kanssa tarjoamaan minulle kinkumaistiaisia, oli hyvää ja unetti uudestaan. Heräsin lämmittämään uunia puurolle, luin Anu Kaipaisen kirjaa Kuin on pitkät pilven rannat. Suosittelen. Eilen tuli myös Valamosta uusi kirja, Theodoros Abu Qurran Ikonien kunnioittamisesta. Siinäpä luettavaa joulun päiviksi. 

Iloa tuottaa suuresti se, että lapset touhuavat yhdessä, pelaavat lautapelejä myöhään yöhön ja nauravat, nauravat ja hassuttelevat. Rakentavat omaa perhettään, sitä verkostoa jota tulevat tarvitsemaan paljon, yllättävän paljon tulevina vuosina. Silmieni edessä on syntymässä uusi perheyksikkö, sisarukset puolisoineen. Tuntuu jännittävältä ja haikealta, toivon että he saavat lujan ja kestävän yhteyden joka ei koskaan katkea. Muodostumassa on jotain hyvin suurta ja arvokasta.

Pikkumiehet siinä ohessa opettelevat isojen elämän alkeita, toinen murrosiässä, toinen tukevassa uhmaiässä. Tulee rauhallinen olo, minä olen työni tehnyt ainakin jossain kohdassa oikein. Voi rakkautta.


"Ja me toivotamm', ja me toivotamm', onnellista ja hyvää joulua.
Ja sitä taivaallista ystävyyttä, joka meidän kaikkemme ylitse käy."

2170376.jpg

***

Ainiin, joululahjaksi sain jo yhden toivotun: Diagnoosin. Selkärankareumaa se on. Saa onnitella.