Tällä matkalla en sitten enää eksy mihinkään omituisiin paikkoihin kuten johonkin hippikommuuniin jonkun naisen kanssa tai soittelemaan nolosti lusikoita irkkujameihin. Minusta on onneksi tullut Kunnon Ihminen.

Onneksi on Rakas.

Toivon reissusta ihan vaan itsenäniolemista, sitä etten määrity kenenkään toisen kautta. Vaikka istun Atskin kuppilassa ja päätän ihan yksin menenkö katsomaan sen näyttelyn, hyppäänkö ratikkaan ja menen isä Arvin hautajaisiin,  menenkö sinne puutarhaan perjantaina vai lauantaina. Ihan itse keltään kysymättä.

Otan mukaan vaan epätyypillisiä vaatteita etten ole liikaa käpertynyt omaan mukavuuteeni. Vaatteisiin on niin helppo hukuttautua.

Kunhan täällä kotona jaksetaan sillä välin. En halua palata kotiin, jossa pian räjähtää ellei ole räjähtänyt jo. Viimeksi meni tosi hyvin. Pelkään liikaa joka päivä. Otan lomaa pelkäämisestä, kiitos.