Olen pari päivää miettinyt nöyryyden määritelmää. Minä hassu kun en ole tajunnut, että sen voisi käsittää muutoin kuin hengellisesti. Netistä hakusanalla "nöyryys"löytyy kaikenlaista pajun taipumisesta tai filosofiasta astrologiaan, opettavaisista tarinoista hengellisiin pohdintoihin. Suosittelen googlettamaan.

Astrologiaosastolta löytyi yllättäen seuraava tekstinpätkä:"
Ylpeys surmaa kiitollisuuden, mutta nöyrä mieli on maaperä, josta kiitos luonnostaan kasvaa. Ylpeä ihminen on harvoin kiitollinen ihminen, sillä hän ei koskaan usko saavansa niin paljon kuin ansaitsee."

Martti Lindqvist: Tässä seison.2004:
"Tänä aikana nöyryys ei ole muodissa. Nykyään kuuluu näyttää ja näkyä, tulla toimeen omillaan ja uhotakin sopivassa määrässä.
Nöyryys tulkitaan puuttuvaksi itsetunnoksi ja ihmisarkuudeksi. Nöyryys on kuitenkin mahdollisuus, lupa olla juuri se mikä tässä ja nyt olen. Se on tietoisuutta omasta sisäisestä keskeneräisyydestä, riittämättömyydestä, pahuudesta.  Nöyryys on kykyä vaieta elämän salaisuuksien edessä."

Pro Humanum valistaa:
"Kiitollisuuteen sisältyy nöyryyttä, ja nöyryys on vaikeaa."

Raimo Mäkelän (Suomen Raamattuopisto) Radio Dein puheenvuorossa "Nöyryys ja mielenterveys" marraskuussa 2005 on paljon hyvää pohdittavaa. Siitä myös tajusin, että "nöyryys" saattaa tarkoittaa ihmisille eri asioita, jopa negatiivisia. Olin ihan ällistynyt.

Kirkon opetuksen mukaan nöyryys on hengellinen voima ja ainainen kilvoituksen lähde. Sydämen nöyryys edellyttää jokapäiväistä ponnistusta. Kaikessa opetuksessa mainitaan nöyryys, ilman sitä ei ihmisen elämällä ole pohjaa eikä ponnistusalustaa. Nöyryys ei ole ominaisuus, jonka voisi kytkeä pois päältä ja ottaa käyttöön mielensä mukaan. Sen on pysyttävä mielessä niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina. Kukaan ei voi sanoa olevansa nöyrä tässä mielessä. Voi toki sanoa olevansa vaikkapa nöyrä työntekijä - jos on.
Nöyryys ja kiitollisuus kulkevat aina yhdessä. Ne ovat sielun ja sydämen sisarukset.

1209155.jpg

Tässä kuvaus Taivaasta, fresko Ihlarassa Kappadokiassa, kirkon kattoon on tämä maalattu joskus kahdeksannella vuosisadalla. Ajatella niitä ihmisiä, jotka pakenivat kirjaimellisesti maan alle perheineen lapsineen eläimineen, valtaviin maanalaisiin kaupunkeihin kristittyjen vainoja pakoon. Mikä heitä ajoi? Miksi he eivät vain tyytyneet pitämään matalaa profiilia tai teeskentelemään jotain muuta kuin olivat?
Derinkuyu