Tulipa taas todennettua maan vetovoimaa. Havaitsin pellon sulaneen ja päätin vilkaista - vain vilkaista - tulevan kasvimaan paikkaa. Siinä missä viime kesän ruttoperunat luovuttivat niukan satonsa oli nyt kerrassaan unelmieni temmellyskenttä, 6x6 metriä saviliejua ja minimaalisen vähän näkyvää rikkakasvustoa - kiitos sen perunan ja edellisvuosien auringonkukkapeltojen. Ja eikös vaan käynytkin, että ryhdyin raahaamaan pitkiä lautoja ruuduttaakseni tuon pläntin säntillisiksi neliöiksi, yhdeksän kaikkiaan kuten olin talvella jo ounastellutkin, lautoja meni kilokaupalla ja minähän en saisi kantaa yhtäkään lautaa mutta älkää kertoko kelleen. Niin on suuri Maan vetovoima, että onnellisena puhkuin hämärän tuloon saakka ja nuuhkin kevättä, lapsi raahasi mallin mukaan lautoja loriseville käytäville, kävin itse vielä talventörröttäjien kimppuun ja kasasin havuja ja risuja ja... Mitähän en olisi tehnyt? Aijaa, en kaivanut sitä ojaa jonka meinasin, maa oli vielä jäässä puolen lapion päässä. Yrttipenkissä tuoksui jo oregano ja meirami, sitruunamelissa hinkui ilmoille ja salviakin oli selvinnyt turvetalossaan!



Muisto parin kesän takaa - onkohan tämä kuva täällä jossain jo esillä, hällä väliä.