Ahkeruutta ilmassa. Arki toi taas kahdeksan kilometrin päiväkävelyn ja kaupassakäynnin bussilla. Ulkoilma piristää kummasti, olenkin melko nuhjaantunut talven aikana. Elämäntaparemontti onkin omiaan tähän aikaan. Velttous kun hiipii puseroon surutta heti kun silmä välttää.

Sain laatoitettua Harvian alusen eilen illalla, siitä tuli ihan hyvä vaikka  hiukan käsivaralla tein. Yksi tumma laatta oli niin rikki, että korvasin sen kellervällä - Harvian kun laittaa siihen päälle niin tulee ihan hauska. Melkein siis naurattaa. Pitää vielä saumata huomenna.



Kauaa ei tarvitse muuten enää bussilla ajella. Olemme saaneet uuden auton, se odottaa Kotkassa noutajaa. Mies läksi sitä hakemaan Pojan kanssa, junalla menivät, huomenna palajavat. Sillä välin minä lämmitän taloa, kudon sukkaa ja opettelen pitämään ruuanlaitosta. On paljon helpompi pitää siitä, kun syöjiä on vain kolme - saimme peräti kalaruokaa tänään (kissa pois, hiiri pöydällä!) ja se oli hyvää. Tein jopa salaatin, jossa oli myös aurinkokuivattuja tomaatteja. Minut tuntevat voivat syystä pitää tapausta merkittävänä.



Lunta on tullut kolattavaksi asti ja lumiukkokin (???) syntyi pojilta. Yksi lumisotakin on käyty ja Miehen tönäisin eilen ojaan - omasta pyynnöstään. Viisi vuotta sitten hän heitti minua niskaan lumipallolla ja on kuulemma odottanut kostoani. Koska olen kykenemätön edes muistamaan asiaa (joka silloin oli kyllä kurjaa ja kamalaa, inhoan lunta niskassa) hän pyysi minua kaatamaan hänet syvään hankeen. Se oli oikeastaan hyvin hauskaa.